Yhtä sikamaista odotusta tämä elämä...

Vieläkään ei ole kuulunut mitään sen ihmeempää. Verikokeen tulokset tulivat kyllä. P-CA125 oli ihan ok, mutta S-HE4 oli hiukan koholla. Nehän nyt ei vielä sinänsä kerro yhtään mitään. Alavatsan magneettikuvat otetaan 2.12, ja seuraavalla viikolla sitten lääkäri ottaa kantaa niihin. Ehkä sitten saan vihdoin tietää kuinka asiassa edetään.

Yhteydenottoa sairaalan suunnalta en ole saanut. Itse sinne soitin, kun näin tekstin tulleen Omakantaan, ja ainoa tieto mitä sain, oli juuri tuo mitä luin itsekin koneelta. Sana sanasta toisti lukemansa, eikä mitään muuta. Kertaakaan ei hoitaja edes kysynyt miten voin! Todella erikoista. Miten tällaisessa asiassa ei olla paremmin yhteydessä potilaaseen? Onhan tämä nyt täysin eri asia kuin, sanotaanko vaikka, aiempi peukalon luudutus mikä minulle tehtiin. Silloin minulle kyllä soitettiin väliaikatietoja, ja kyseltiin vointia. Nyt kun on kasvaimesta kyse, ketään ei tunnu kiinnostavan. Tällainen asia on kuitenkin psyykeelle aika kova paikka. En ymmärrä!? Aion kyllä antaa palautetta (koska sen verran kipakka kuitenkin olen luonteeltani)! Eihän se nyt voi olla niin, että tällainen pommi heitetään, ja sitten jätetään ihminen vaan Googlen varaan? 

Lapsilleni olen kertonut jo tässä välissä, että tällainen Alien on löytynyt, mutta vielä on jatko auki. Leikkaus on tulossa, joo, mutta millainen, ja että tarviiko muuta tehdä asian tiimoilta, se on kaikki vielä kysymysmerkkinä. Turhaan jännäsin asiaa. Hyvin ja rauhallisesti ottivat tiedon vastaan. Ei voivottelua, ei paniikkia, vain paljon kysymyksiä joihinka minulla ei ole vastauksia.

Puolisoni on kertonut esimiehelleen tilanteesta, jotta sitten tarvittaessa saa vapaapäiviä otettua. Siellä oltiin ymmärtäväisiä, kuulemma, ja luvattiin joustaa. Hyvä niin. Leikkauksen suuruudesta on kiinni, kuinka kipeä olen, ja tarvinko apuja (meillä vessa siis yläkerrassa). Tässä vaiheessa kaikki on kuitenkin vielä täysin auki, jatko kysymysmerkillä ja kaikki vain odotamme lääkärien laatimaa hoitosuunnitelmaa. Yhdessä vaiheessa, oikein turhautuneena, selasin jo netistä yksityisen puolen hoitomahdollisuuksia, mutta huomasin että hinnat kipuavat sinne uuden auton hitoihin, ja lottovoittoa ei ole vielä kuulunut, niin olen täysin julkisen terveydenhuollon ja heidän potilasjonojen varassa. Eli jos jollain on 20.000e ylimääräistä sukan varressa, niin tänne voi lahjoittaa. Lupaan laulaa aarian kiitokseksi. Ylimääräisestä tonnista voin olla jopa laulamattakin :D

Itsehän olin juuri irtisanoutunut edellisestä työpaikasta, kuten aiemmin kerroin. Minulla oli niin mukavan positiivinen fiilis. Edessä olisi uudet työkuviot, uusia haasteita, uutta opeteltavaakin paljon, ja rehellisyyden nimissä, se suurempi palkkakin oli yksi iloinen muutos. Sen kaiken voisin unohtaa nyt, joutuisin kärvistelemään kotona Kelan sairaspäivärahalla. Tai niin minä luulin.. Tuleva esimieheni soitti minulle, kyseli millaisia vuoroja hän minulle laittaisi, ja millaisen työsopimuksen olisin valmis allekirjoittamaan. Eihän siinä auttanut kuin rykäistä ja sanoa että nyt tulikin mutkia matkaan, löytyi tällainen löydös ja joudun kieltäytymään sopimuksesta, koska ei olisi reilua firmaa kohtaan minun ottaa paikkaa vastaan, ja jäädä sitten heti ehkä vuodenvaihteessa pitkälle sairaslomalle. Toisesta päästä kuului vaan ensin pitkä hiljaisuus, ja sitten "Oho!". Esimies kuitenkin jatkoi, sanoi että (uskokaa tai älkää) se ei olisi este! Tekisin sen mitä jaksan ja pystyn, ja olisin sairaslomalla kun tilanne niin vaatii!? Ihan mieletöntä! Olisin voinut vaikka halata sitä naista, ellei keskustelua oltaisi käyty puhelimen välityksellä! Olin niin helpottunut! Nyt olen siis tehnyt sopimuksen 80% työajasta, jota voidaan tarvittaessa titrata 50% tai täydeksi työajaksi, miten nyt hommat etenee. Ette kuulkaas arvaa miten vierähti kivi sydämeltä! Voiko tällaisia esimiehiä oikeasti vielä olla? Kysyi vielä, että jaksanko nyt tehdä, ja tulimme siihen tulokseen että työ on nyt ihan parasta lääkettä minun nupilleni. En kerkeä miettiä ja pähkäillä omia asioitani, vaan saan aivan täysin muuta ajateltavaa. Nyt olen siis ollut töissä, opetellut uutta potilastietojärjestelmää, perehtynyt lakipykäliin ja koitan sisäistää aivan uusia lääkeaineita ja niihin liityviä asioita. Viime viikolla en paljoa edes ajatellut tulevaa, mitä nyt silloin kun mahanipistelyt ja joskus päälle hyökkäävä uupumus muistuttivat realiteeteistä. Muuten olen elänyt täysin normaalia arkea.

Vointi on suhteellisen hyvä, entisenlainen. Väsymystä on edelleen paljon, olen aika saamaton, mahaa nipistelee ja turvotusta on välillä niin että isäntäkin kauhistelee "raskausmahaani". Turvotusta on ollut jo pitkään, mutta jotenkin se on vaan pahentunut viime aikoina. Ei kai se Alien siellä nyt kuitenkaan niin nopeasti kasva? Mikä aiheuttaa moisen pallokala-ilmiön? Olen muuttanut ruokailukäytäntöjäni, juuri tuon mielettömän turvotuksen vuoksi (aiheuttaa pahimmillaan jopa hengenahdistusta). Syön pitkin päivää jotain pientä ja helppoa, sen sijaan että söisin muutaman kerran päivässä lämpimän aterian (mistäpä se mahalaukku tietää onko joka päivä lämmintä ateriaa vai ei, sama kai se syökö eväänsä kylmänä tai kuumana?). Jogurtit, viilit, rahkat, keitot, hedelmät.. Niitä olen napsinut joka käänteessä, ja niillä olen hieman saanut mahaani hallintaan. Liekö tulee nyt liikaa tunkua vatsaan, jos Alienin lisäksi sinne pitää mahtua suolen sisältö, virtsarakko ja kunnon ateriat? En tiedä. Näin olen kuitenkin huomannut turvotuksen pysyvän siedettävänä, ja housujen napin pysyvän kiinni.

Fiilis on nyt kohtalainen. Kuten kerroin, työ on ollut parasta mahdollista lääkettä, ja se on antanut minulle todella paljon muuta ajateltavaa. Olen jopa jaksanut innostua joulusta. Lahjoja on jo odottamassa iso kassillinen, ja tilipäivää ajatellen minulla on jo ostoslista valmiina, jotta muistan ne viimeisetkin paketit hommata. Tänä vuonna vietämme joulua minun vanhempieni luona, sen sijaan että kaikki tulisivat meille aattona, ja jaksamisesta ja voinnista riippuen, menemme puolisoni kanssa hänen mummonsa luona käymään, johon kokoontuu puolisoni serkut lapsineen. Minä en siis tänä vuonna tee jouluruokia, enkä valmistele hiki hatussa laatikoita useampana päivänä. Kotiakin laittelen jouluiseksi vain maltillisesti, jottei ole sitä valtavaa koristemäärää sitten pois siivottavana, joulun jälkeen. Olen tänä vuonna siis tehokkaasti ulkoistanut koko joulun!

Huomenna menen takaisin töihin, vapaapäivät on pidetty, ja perjantaina onkin jo alavatsan magneettikuvaus. Jospa tässä pikkuhiljaa alkaisi asiat selviämään, ja saisi tietää jonkinlaista hoitosuunnitelmaa aikatauluineen. Siihen asti ei auta kuin odottaa!

Luoja, anna minulle kärsivällisyyttä, ja anna sitä heti!!!